Etelärinteen Pojat

Etelärinteen Pojat on lahtelainen, Anttilanmäeltä kotoisin oleva vuonna 2016 perustettu jazz- ja swingorkesteri. Orkesterin ohjelmisto sisältää monipuolisesti jazz- ja swingmusiikin standardeja 1930-1960 luvuilta, suomalaisia sekä ruotsalaisia kansansävelmiä sovitettuna jazzin tyylilajiin sopiviksi sekä myös kansainvälisempää ohjelmistoa mm. argentiinalaisen tangon ja ranskalaisen chansonin hengessä.

Etelärinteen Pojat toimii Anttilanmäki Swing Society –jazzkollektiivin perustajina ja ydinryhmänä ja on tämän nimikkeen alla soittanut useiden artistien kanssa eri kokoonpanoilla.

Etelärinteen Pojat on esiintynyt laaja-alaisesti ympäri Suomea, sekä kansainvälisesti Pietarissa Oranienbaumin Merifestivaalien pääesiintyjänä. Orkesteri voitti lahtelaisen Radio Voiman paikallisen musiikin joulukalenterikilpailun vuonna 2018 esittämällään kappaleella ”Lullaby of Birdland”.

Orkesterin tyyli, kyky tulkita yleisöä ja illan tunnelmaa sekä ohjelmiston monipuolisuus luovat erinomaiset lähtökohdat arvokkaaseen ja tyylikkääseen iltaohjelmaan joka muuntautuu vaivattomasti myös vauhdikkaaksi jazziloitteluksi.


Kokoonpano:

Antti Reponen - laulu

Ilppo Eresmaa - kitara

Jussi Laherto - kontrabasso

Tuisku Marttinen - piano, harmonikka

Pekka Rekula - saksofoni

Mikko Peltoniemi - rummut


Seuraa meitä Facebookissa, jossa tiedotamme ajankohtaisista asioista ja tulevista keikoista:

Facebook